Hyviä Best Practises käytäntöjä nettikasinoille

Jostakin saattaa tuntua, että parhaiden käytäntöjen lukeminen nettikasinoiden suhteen ei olisi OmaLogon liiketoimintaan vähääkään liittyvää, mutta kyllä se sitä itseasiassa on. OmaLogo voi tuottaa, ja tuottaakin palveluitaan koko Euroopan laajuisesti ja tuottamiamme tarroituksia ja vaatetuksia on nykyään jo useammassa Etelä-Euroopan maassa.

Siinä missä casino-toiminta täällä Suomessa on rajattu vain yhdelle toimijalle, on rajoituksia muissakin maissa, mutta useimmissa Euroopan maissa toimijoita, eli luvanvaraisia toimijoita on useita ja netissä pääsee kasinoalalle hankkimalla rahapelisenssin esimerkiksi Maltalta. Malta on itseasiassa saanut nimenomaan nettikasinoiden kautta paljon lisää tuloja valtiolle ja samalla myös aivan uusia maltalaisia, satojen alan osaajien muutettua saarella. Saarella on nykyään jo melkoinen suomalaistenkin oma yhteisö, joista suurin osa työskentelee nimenomaan nettikasinoiden parissa. Joten se, että mainosteippaamo Omalogo on samassa kuviossa jollain tavalla mukana ei ole lainkaan erikoinen tai mahdoton asia.

Aloita rauhallisesti

Nettikasinoiden suhteen rauhallinen aloitus tarkoittaa, että hoidetaan kotipesä kuntoon. Kotisivujen on toimittava 100% ja nopeasti sekä tietokoneella että mobiilisti. Jos sivusto avataan 2020, on hyvä miettiä jo avaushetkelle myös mahdollisuus erillisen mobiilisovelluksen asentamiseen.

Aloituksessa on myös syytä miettiä, riittääkö esimerkiksi pelkästään Maltan lisenssi, jolla pelejä ja palveluita saadaan Euroopan markkinoille, mutta ei Englannin tai esimerkiksi Ruotsin markkinoille, joille tarvitaan erillinen maakohtainen lisenssi. Maltan lisenssi on vielä kustannuksiltaan kohtuullinen ja yritysverotus alhainen, ainoa ajateltava ja mietittävä asia on Maltalla asuminen ja saaren nousevat elinkustannukset.

Valitse varmat kumppanit

Nettikasinoille on tarjolla yli 12 000 automaattipeliä ja pelistudioita on maailmalla kymmeniä. Mutta jos uusi nettikasino haluaa 100% varmuudella pelit, jotka toimivat, ovat hyvännäköisiä ja teemoiltaan ajankohtaisia, kannattaa kasinon panostaa alusta alkaen kunnollisiin pelikumppanuuksiin ja sopia pelitoimitukset ainakin NetEntin, Play ’n Go, Yggrasilin ja Microgamingin kanssa, livepelien puolella NetEnt voisi jo riittää, mutta Evolution Gaming tulee toisena aivan NetEntin kannoilla ja joissakin peleissä, jopa sen ohittaen mukaan kuvioihin. Kolmas suuntaus on sitten nettikasinon asennoitumien urheiluvedonlyöntiin. Siihen on nyt saatavilla kyllä kohteet ja kertoimet, mutta riittääkö vain niiden mahdollistaminen?

Älä haukkaa liian suurta palaa

Nettikasinoiden markkinoilla on sekä pieniä että isompia operaattoreita. Pienet operaattorit tuottavat nettikasinoita, jotka tarjoavat automaattipelejä pelattavaksi ja kenties VIP-järjestelmän, jonka kautta voi tehdä sitten erilaisia asiakaskampanjoita. Isommat operaattorit sitten luovat pelien ympärille oman ekosysteemin, joka tuottaa pelitietoutta, videoita ja uutisia – jopa suoratoistolähetyksiä urheilutapahtumista, pelivihjeitä ja haastatteluja – kumpaan joukkoon pitäisi uuden nettikasinon lähteä? Vastaus, suunta pitää valita selkeästi ja siinä on pysyttävä. Valittaessa laajemmat palvelut, pitää olla varma, että omat resurssit pystyvät myös tuottamaan sisällön tai ainakin, että omat varat riittävät maksamaan tuotannosta, nimittäin alussa ei niitä asiakkaita ole vielä tarpeeksi vaan jokainen kuukausi on tappiollista liiketoimintaa.

Hoida asiakkaat kunnolla

Kun sivusto toimii ja pelit toimivat ja suunnitelmat ovat haarukassa, on varmistettava myös, että asiakaspalvelut toimivat sekä nopeasti että oikein. Vastausten tulee olla järkeviä, eikä asiakaspalvelu saa vastata epätietoisesti tai välttelevästi. Koko nettikasinon henkilökunta tulee kouluttaa alusta alkaen pysymään ajan tasalla toiminnasta. Asiakaspalvelunkaan ei pidä luvata liikoja, mutta sen pitää toimia 100% alusta alkaen oikein, mitään peittelemättä, mitään sekoilematta – sillä hyvän maineen voi rakentaa vain toimimalla 100% oikein alusta alkaen.

Älä pyri voittamaan kaikkia

Nettikasinoita on maailmalla satoja. Osa kasinoista tahkoaa rahaa päivittäin, osa sinnittelee juuri ja juuri pystyssä pysyen. Uuden markkinoille tulevan nettikasinon pitää löytää se oma kohderyhmänsä, ja panostaa resurssinsa sen kohderyhmän kontaktointiin, ja aktivoimiseen. Tähän nettikasinon tulee käyttää myös sosiaalisen median kanavia ja uudenlaista sisällöntuotantoa, joka tuottaa mielenkiintoista ja pelaajille arvokasta sisältöä pelaamisen ohessa. Et voi kontaktoida jokaista 18-80 vuotiasta, mutta voit valita selkeän kohderyhmän, jolla alat omaa nettikasinoasi tarjota. Google kyllä auttaa sivustosi löytymisessä, jos vain teet perustan kunnolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *