Sijoittaisitko ruotsalaiseen kasinoyritykseen?

Jos kysymys olisi, sijoittaisitko suomalaisiin kasinoyrityksiin, vastaus olisi todennäköisesti kyllä. Valitettavasti tällä hetkellä sellaista mahdollisuutta vain ei ole, koska ainoa virallinen suomalainen yritys alalla on miljardivoittoja vuodesta toiseen tahkoava valtion 100% omistama yritys, joka ei ole pörssissä. Sen sijaan naapurissa Ruotsissa löytyy useampiakin kasvusuunnassa olevia kasino- ja rahapelialanyrityksiä, ja siksi kysymys suuntautuu Ruotsiin.

Kasinoala on kenties aiempina vuosina ollut pörssiosakkaiden suhteen välillä aika ylös ja alas menevää, eli ei välttämättä kaikista rauhallisin ala, mutta viimeiset vuodet ovat tuoneet kansainvälisillä markkinoilla toimiville alan yrityksille entistä selkeämmät säännöt ja suuntaviivat, joita pitää noudattaa. Samalla se on tuonut markkinoille muutamia suuntauksia, joita seuraamalla voi itse miettiä, kannattaako lähteä sijoittamaan johonkin näistä toimijoista.

Monet nettikasinot ovat meille suomalaisille tulleet tutuiksi vasta viimeisen parin vuoden aikana, mutta esimerkiksi Ruotsin pörssissä olevat kasinoalan yritykset ovat useimmat olleet olemassa jo vuosia ja niillä on vankka taloudellinen pohja, joka rakentuu monelta eri markkina-alueelta. Nämä toimijat ovat monet alan pioneereja, ja tuskin niistä muuten olisi pörssiyrityksiä tullutkaan. Ja kun nykyään Tukholman pörssi on helposti saatavilla jo piensijoittajalle, niin miksi ei miettisi näitä myös oikeina sijoituskohteita?

Koko iGaming ala on yhä kasvava

Vaikka Pohjoismaissa ja monessa Euroopan maassa pelimäärät eivät enää varsinaisesti kasva ja monien maiden lisääntyneet verot ja lisenssimaksut pienentävät tuloksia, ovat koko maailman mittakaavassa markkinat yhtä kasvussa ja yksi iso alue on Yhdysvallat. Yhdysvallat avasi mahdollisuudet netin urheiluvedoille viime vuonna, kun aiemmin se oli mahdollista vain Nevadassa – ja nyt on lähes kuukausi kuukaudelta nähty, kun jokin USA:n osavaltioista on kirjannut uuden lain, jolla urheiluvedonlyönti on mahdollista netissä – samaisilla markkinoilla ovat myös monet ruotsalaiset rahapelialan pörssiyhtiöt ottamassa omaa siivuaan uusista markkinoista, jotka ovat jo todistaneet vetoarvonsa.

Vuonna 2019 koko maailman iGaming eli netin rahapelimarkkinat tuottivat noin 152 miljardin dollarin liikevaihdon ja kasvua oli 9,6% ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2015 USA nousi jälleen ykköseksi lähes 37 miljardin liikevaihdolla – ja liikevaihto kasvaa 2020 luvulla aivan varmuudella uusien osavaltioiden tullessa mukaan markkinoille.

Miten osakkeisiin voi sijoittaa?

Yksi vaihtoehto on Nordnet, joka tarjoaa sekä sijoittamisen kanavat, että paljon luettavaa pörssi- ja osakesijoittamisesta. Nordnetista löytyvät myös ruotsalaiset rahapelaamisen yritykset kuten Angler Gaming, Catena Media, Gaming Innovation Group, Evolution Gaming, LeoVegas sekä NetEnt. Näissä yrityksissä on sekä kasino-operaattoreita, että kasinoalan pelistudioita ja ohjelmistotoimittajia. Siinä missä varsinaiset kasinot voivat saada isoja tuottoja pelaajiltaan, voivat pelitoimittajat kuten Evolution Gaming ja NetEnt päästä kovalle kasvuvauhdille uusien markkinoiden avautuessa ja uusien kasinoiden tullessa markkinoille. Molemmat nimittäin ovat mukana toimittajina ympäri maailmaa eri markkina-alueilla.

Nordnet ei ole ainoa mahdollisuus sijoittaa alan ja Ruotsin ohella löytyy muidenkin maiden alan toimijoiden ja operaattoreiden osakkeita tarjolle, mutta koska Ruotsi on naapurimme, on siitä helppoa lähteä liikkeelle ja mikäli Suomen eduskunta jossain vaiheessa mahdollistaa Suomessakin Ruotsin tyylisen lisenssimallin rahapeleissä, ajoissa mukaan lähteneet sijoittajat saavat hyvän osakkeen arvonnousun Suomen markkinoiden tullessa mukaan kuvioihin.

Kasinoala ei kuitenkaan ole mitään helpon rahan ja isojen voittojen tarjontaa enää nykyaikana. Kyseessä on tarkasti säädösten alaisuudessa menevä ala, jolta voi saada tuottoa, mutta kuitenkin kannattaa olla tarkkana ja seurata uutisissa eri markkinoiden etenemisestä, ja kuka saa mitäkin sopimuksia uusille alueille.

Osakkeisiin, varsinkin ulkomaille sijoittaessa kannattaa olla itse aktiivinen ja lukea alaan liittyviä uutisia. Nykyään on kasinoalasta jo saatavilla suomenkielisiäkin uutisia, mutta luonnollisesti enemmän uutisia löytyy englanninkielisistä lähteistä, koska Arpajaislaki yrittää estää jopa alan kansainvälisen uutisoinnin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *